Pieni tarina siitä kun olin kertomassa yrityksestäni muille yrittäjille yrittäjiksi aikoville. Tilanne oli hyvin mielenkiintoinen sillä eihän minulla ole takana kovinkaan pitkää uraputkea yrittäjänä vaan vasta muutama kuukausi. Valmisteluja yrittäjyyteen toki olen tehnyt useamman vuoden ajan. Kehitellyt sitä, mikä voisi toimia ja miettinyt sitä mikä ei todellakaan toimi.
Tarinan voisi kertoa monin eri sanoin ja tavoin aina uudella innolla, sillä se on kaikki omassa päässä. Oman yrityksen asioita miettii päivittäin useinkin. Pari hauskinta juttua on ehkä ollut y-tunnuksen haussa, kun kysyin milloin sen saan. Virkailija kehotti odottamaan viikon tai kaksi, ennen kuin painatan käyntikortit. En viitsinyt sanoa, että ne mulla on ollut jo kaksi vuotta.
Toinen hauska juttu on, kun ollaan budjetoitu kalustoa/tarpeistoa yrityksen toiminnalle, taidettiin suunnitella siihen pari tonnia. Tässä kohtaa totesin, että tarvitsen oikeastaan vain kahdet Fiskarsit.
(ps. tokikin tarviin aika paljon muutakin, että taisi se olla ihan fiksu laskelma kuitenkin ;) )
Tässä vielä infoa tapahtumasta, joka uusitaan noin kerran kuussa:
Kiitos koko illan järjestäneelle työryhmälle. Kiitos Artulle, Satulle sekä Markolle loistavista esityksistä, poimin aika monta vinkkiä taskuuni!
"Torstaina 12.4. Keski-Pohjanmaan aikuisopiston Yrityspalveluihin kerääntyi yli 30 yrittäjää ja yrittäjyyttä suunnittelevaa/aloittelevaa verkostoitumaan ja kuulemaan kun "yrittäjät kertovat yrittäjyydestä yrittäjille"!
Oman erityisen tarinansa kertoivat tällä kertaa: Anna Nygård, Arttu Saari/Kiiltopiste, Satu Koittola/Paccas Oy ja Marko Lehtonen.
Innostuksen Illat ovat osa aikuisopiston Start Up -hankkeen toimintaa ja niiden tavoitteena on toimia
kohtaamisfoorumeina yrittäjyydestä kiinnostuneille. Iltoja järjestetään suunnilleen kerran kuukaudessa. Ohjelma vaihtelee ja sitä kohdennetaan niin aloitteleville kuin jo kokeneemmillekin yrittäjille. Toukokuussa ohjelmassa syvennytään myynnin ja markkinoinnin syövereihin - johdatellusti kuin myös yhteisesti työskennellen ja keskustellen."
-Anne Isokoski, yrityskehittäjä/projektipäällikkö (Start Up -hanke)
Keski-Pohjanmaan aikuisopisto, yrityspalvelut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti