Tunnen itseni hyvinkin koneistuneistetuksi. - Juu juuri sellaiseksi.
Olen ottanut käyttöön yhden päivän aikana kaksi uutta juttua, Postin Prinetin ja e-laskutuksen.
Numerot ja ohjeet pyörii aivoissa. Oon ylittänyt ehkä vähän tämän päivän kapasiteettia, sillä kävin myös hakemassa leijonamaskin Tiimarista.
Joka tapauksessa, huomisen pakettilähetyksestä en tiedä pääseekö se perille koskaan, tai että saanko jo lähetetyistä paketeista maksua ;) Toivotaan siis että olen dataillut oikein ja opin nuo kaikki klikkaukset.
Tiivistettynä: uskon, että nää kaikki auttaa tätä ilta-duuniarkea, nopeuttaa ja helpottaa.
Huomenna on vappu!
Kaislakorit
Kerroin joskus aikaisemmin, että olen hankkimassa uusia kotimaisia tuotteita valikoimaan, ajatellen lähinnä omaa verkkokauppaa.
Löysin supermukavan ihmisen, taitavan käsityöntekijän nimeltä Marita Forsell.
Hän on valmistanut kuvien korit käsityönä Kruunupyyssä. Tänään hain erän varastoon häneltä.
Työn tarkkuus ja laatu on ihan parasta. Suurella ilolla teen yhteistyötä hänen kanssaan jatkossakin!
Matkalla Kruunupyystä takaisin Kokkolaan pysähdyttiin Lennin kanssa pienelle kuvausretkelle. Välimatkalla on paljon monttuja. Lenni keräs kiviä ja mä räpsytin.
Oon huomannut ongelman kuvien värkkäilyssä. Käytössä on kaksi näyttöä, jotka näyttää aivan eri tavalla kuvien sävyt. Vasemmalla näytöllä käsittelen kuvat ja oikealla dataan nettiin. Varsin ärsyttävä ominaisuus. Vissiin asetukset on niin erilaiset. Pitäisi käydä jollain muulla koneella katsomassa mikä on lopputuloksen sävyt. Onko nää kuvat ihan tummia?

Vaasaan
Morot Kokkolan illasta, valmistelen huomista, keräilen tavarat kasaan ja ajan toivottavasti auringossa Vaasaan. Siellä mahdollisesti aloitetaan myös AND -sälekorien valmistus. Kokkolassa on jo pari työryhmää, jotka koreja valmistavat. Helpottaa huomattavasti, kun tekijöitä löytyy. Kiire on liiallinen ja yömyöhät voisi joskus myös nukkua. Tapaan joitakin asiakkaita myös Vaasassa, joten mielenkiinnolla huomiseen!
Tiesittekö muuten, että AND -tuotteilla on jälleenmyyjiä jo kolmetoista. Olen jotenkin hämilläni tuosta määrästä, kun en ole ehtinyt miettimään asiaa. Iloinen olen!
Kaikki jälleenmyyjät löytyy täältä.
Valoa perjantaihin!
Aika makia asia
Kontakteja syntyy joka välissä lisää, tutustun ihaniin ihmisiin - parhautta. Kiitos Cilla!
Kuvan korit löysivät paikkansa Ravinteli Huberista Tampereelta!
http://www.ravintelihuber.fi/
Klikkailin tuonne Menun puolelle ja voisi sanoa että slurps, jotta mahtuis meikän mahaan vähän härkää ja kukkakaaligratiinia. Aivan ehdoton ykköspaikka, kun pääsen seuraavan kerran Tampereelle saakka.
Ai niin, onnea Tiikerit lentopallo voitosta!

DESIGN RAATI 4-10/2013 Osallistu!
Design -raati ajatus lähti siitä, kuinka ilon suunnitteluun ja käsillä
tekemiseen voisi jakaa useamman ihmisen kanssa.
Tälläkin hetkellä, vaikka toimin
yksityisenä yrittäjänä, olen saanut työskennellä yhteistyössä useiden ihmisten
kanssa. Koko jengiin kuuluu kuvaajia, kokeneita suunnittelu-alan ammattilaisia,
kääntäjiä, toimittajia, mainonnan ja median konkareita, sälekaihdinyrityksiä,
bloggareita, muusikoita, taustatukihenkilöitä/ystäviä..
Nyt haluaisinkin koota lisää
taitavia ihmisiä ympärilleni tekemään AND:sta vieläkin hauskempaa.
”Totally new and fresh
design.”
Tarkoituksena on kerätä ideoita,
joita Design –raatilaiset pääsevät esittämään.
- Ideasi voi olla alkava ajatus mahdollisesta tuotteesta, joka valmistettaisiin kierrätysmateriaaleista.
- Ideasi voi olla kierrätysmateriaali, jota olet huomannut olevan paljon saatavilla.
- Ideasi voi olla tuotekehitys jonkun jo olemassa olevan tuotteen soveltamisesta.
- Ideasi voi olla mitä tahansa kierrätykseen liittyvää.
Halukkaat raatilaiset saavat
Design raati 4-10/2013 -badgen blogiinsa, kontakteja ja samalla huomiota omalle
blogille Anna Nygård Designin mainonnan kautta. Raatilaiset pääsevät
vaikuttamaan ideoillaan tuotteiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Huomaathan,
että rahallisesti et voi tällä rikastua, mutta saatat törmätä ideoimaasi
tuotteeseen myöhemmässä vaiheessa. Anna Nygård Design pidättää oikeudet kaikkiin valmistamiinsa
tuotteisiin. Raatilaisuus kestää huhtikuusta lokakuun loppuun 2013. Lokakuussa
tehdään koonti kaikista toteutuneista ideoista.
Lähetä ideasi ja blogisi osoite
osoitteeseen: anna.nygard@yahoo.com. Paluuviestinä saat badgen, jonka voit lisätä omaan blogiisi. Poimi myös Design Raati -logo blogiisi, jotta mahdollisimman moni pääsisi vaikuttamaan!
Ps. Mikäli saadaan jengi kokoon, tavataan lokakuussa raatibilleissä!
Vielä siitä yritystarinoinnista
Pieni tarina siitä kun olin kertomassa yrityksestäni muille yrittäjille yrittäjiksi aikoville. Tilanne oli hyvin mielenkiintoinen sillä eihän minulla ole takana kovinkaan pitkää uraputkea yrittäjänä vaan vasta muutama kuukausi. Valmisteluja yrittäjyyteen toki olen tehnyt useamman vuoden ajan. Kehitellyt sitä, mikä voisi toimia ja miettinyt sitä mikä ei todellakaan toimi.
Tarinan voisi kertoa monin eri sanoin ja tavoin aina uudella innolla, sillä se on kaikki omassa päässä. Oman yrityksen asioita miettii päivittäin useinkin. Pari hauskinta juttua on ehkä ollut y-tunnuksen haussa, kun kysyin milloin sen saan. Virkailija kehotti odottamaan viikon tai kaksi, ennen kuin painatan käyntikortit. En viitsinyt sanoa, että ne mulla on ollut jo kaksi vuotta.
Toinen hauska juttu on, kun ollaan budjetoitu kalustoa/tarpeistoa yrityksen toiminnalle, taidettiin suunnitella siihen pari tonnia. Tässä kohtaa totesin, että tarvitsen oikeastaan vain kahdet Fiskarsit.
(ps. tokikin tarviin aika paljon muutakin, että taisi se olla ihan fiksu laskelma kuitenkin ;) )
Tässä vielä infoa tapahtumasta, joka uusitaan noin kerran kuussa:
Kiitos koko illan järjestäneelle työryhmälle. Kiitos Artulle, Satulle sekä Markolle loistavista esityksistä, poimin aika monta vinkkiä taskuuni!
"Torstaina 12.4. Keski-Pohjanmaan aikuisopiston Yrityspalveluihin kerääntyi yli 30 yrittäjää ja yrittäjyyttä suunnittelevaa/aloittelevaa verkostoitumaan ja kuulemaan kun "yrittäjät kertovat yrittäjyydestä yrittäjille"!
Oman erityisen tarinansa kertoivat tällä kertaa: Anna Nygård, Arttu Saari/Kiiltopiste, Satu Koittola/Paccas Oy ja Marko Lehtonen.
Innostuksen Illat ovat osa aikuisopiston Start Up -hankkeen toimintaa ja niiden tavoitteena on toimia
kohtaamisfoorumeina yrittäjyydestä kiinnostuneille. Iltoja järjestetään suunnilleen kerran kuukaudessa. Ohjelma vaihtelee ja sitä kohdennetaan niin aloitteleville kuin jo kokeneemmillekin yrittäjille. Toukokuussa ohjelmassa syvennytään myynnin ja markkinoinnin syövereihin - johdatellusti kuin myös yhteisesti työskennellen ja keskustellen."
-Anne Isokoski, yrityskehittäjä/projektipäällikkö (Start Up -hanke)
Keski-Pohjanmaan aikuisopisto, yrityspalvelut
Uusi proto ja olevan mallin kehitystä
Ylempi kuva sisältää jämäpuuta ja lamellia, jota sain yhdeltä firmalta. Teline voisi toimia vaikka kauniiden korttien pidikkeenä tai perheen infotelineenä.
Pyöreän sälekorin tarina on lähes yhtä pitkä kuin koko sälehomman historia. En ole jaksanut keskittyä tuohon, ennen kuin nyt viikonloppuna päätin ottaa punaviinipullon kaapista ja iskeä sen säleiden päälle. Täytenä tietenkin, vaikka kaverit ehdotti myös pillin käyttämistä. Siihen en kuitenkaan lähtenyt, vaan tuloksena oli oikeasti toimiva tuote JEI!
Kouluesitelmä
Vanha koulukaverini Sini Suvanto otti joku aika sitten yhteyttä ja pyysi haastattelun ryhmätyönsä toteuttamiseen. Kyseessä oli kurssi nimeltä Yrittäjämäinen toiminta, jossa tarkoituksena oli esitellä yrittäjä. Sini opiskelee Kokkolassa Centria ammattikorkeakoulussa.
Sini kysyi useita asioita mm. brändäyksestä ja muista asioista. Itse haastattelu antoi uusia ajatuksia omista tekemisistä. En ajattele töitäni niinkään teoreettisesti tai listaile missä ollaan viiden vuoden päästä. Brändäys itsessään jäi mieleen pyörimään. On vaikeaa kirjoittaa omia ajatuksiaan auki, koska kaikki asiat ovat kovin syvällä omissa ajatuksissa. Eteenpäin mennään ja päivittäin myös omat AND strategiat päivittyvät. ;)
Alla aikajanallisesti joitakin merkittäviä tapahtumia AND:n historiassa.
Sini oli lainannut myös muutamia lauseita keskustelustamme.
Iloitsen kovin tällaisista jutuista, sillä on mukava nähdä miten muut näkevät mun jutut. Kiitos Sini, Johanna, Kaw ja Tatu!
•Habitare
•Ecopilt
–valaisin
•Sälekorit, valaisimia
•Valaisimia, muita sisustustuotteita
•VHS-valaisin
•Lisäksi
Annaa, Annan juttuja ja vaikuttimia on voinut nähdä mm. lyhytelokuvassa
AVA TV:lla,
Pirkka-lehdessä ja muuten lehdissä
”jos
jotain haluaa, pitää puskea läpi. kukaan ei tule hakemaan kotoa”
”kun
tekee täydellä sydämellä, ei tarvitse esittää mitään. voi seisoa tekemänsä
takana”
•
Aurinko!
Aurinko on meiän kaveri ainakin tänään. Päiväunien jälkeen on ohjelmaa. Vähintään pihalle mennään, ehkä jopa potkimaan palloa jonnekin.
Luvassa olisi myös kaverin tapaaminen - aikovat tehdä esityksen AND:sta.
Eilinen oli lepopäivä mummolassa. Lenni serkun kanssa, parasta.
Mietein myös ajatuksia sovelletuista koreista. Vaikka ne toimivat sinänsäkin, ei pysty pysähtymään.
Varastostakin löytyi vaikka mitä mielenkiintoista materiaalia toteutettavaksi. Pyrin hillitsemään itseäni, ja pitäytymään nyt näissä tuotteissa, niiden tuotannon kehittämisessä.

Kotivinkki 7/2013
Kotivinkki 7/2013
Eilen julkaistiin uusin Kotivinkki -lehti, jossa on juttu ihastuttavasta asunnosta, Johannan ja Samin kodista. Samaisessa jutussa on myös AND -korit.
Johanna Karttunen, joka kuvasi myös .VESKA -laukun kuvaukset alkuvuodesta on jutun kuvien takana. Jutun kirjoittaja on Liinu Kekäläinen, joka on myös ollut aiemmin yhteistyössä kanssani.
Wow, olen todella otettu, että nämä kaksi ihmistä ovat tehneet töitään ja ajatelleet myös mun töitä samalla. Kiitos!
Ja nyt back to work, monta asiaa tehtävänä.
Niin ja eilinen yritysilta esiintyminen meni luultavimminkin aika hyvin!
Mukana oli muutama tosi mielenkiintoinen yrittäjä kertomassa omia tarinoitaan, mielettömiä. Suosittelen osallistumaan vastaaviin iltoihin, koska itse ainakin sain monta uutta ajatusta muilta esiintyjiltä.

Pikaista
Pikainen päivitys tänne. Kiirettä pitää.
Huomiselle on ohjelmassa niin ikään työpäivä 8-16.
Illalla olen menossa kertomaan yrityksestäni Keski-Pohjanmaan aikuisopiston Innostuksen iltaan.
Mielenkiinnolla odotan, ihmisten tapaamista ja ajatusten vaihtoa. Illasta tulee varmasti antoisa, sillä siellä on puhumassa monia muitakin yrittäjiä.
Yksi toimitus olisi tälle päivälle valmiina lähtemään matkaan huomenna.
Jälleenmyyjiä tulee jatkuvasti lisää, iloitsen asiasta kovasti.
Uusin on Cilla's, ihastuttava verkkokauppa osoitteessa: www.cillas.fi
Cillan blogi löytyy täältä, josta myös alla oleva kuva on lainattu.
Yksi huikea juttu vielä tällä päivälle on Kotivinkissä 7/2013 ollut juttu.
Johanna Karttunen ja Liinu Kekäläinen tekivät yhteistyössä jutun Johannan ja Samin kodista.
Kuvissa vilahtavat myös AND -tuotteet. Kerron tästä vielä lisää, kun olen nukkunut ;)
http://johannakarttunen.blogspot.fi/2013/04/kotivinkki.html
http://modernimummola.blogspot.fi/
Ai niin ja koetan kohentaa otettani myös Pinterestissä!
http://pinterest.com/AnnaNygard/anna-nyg%C3%A5rd-design/

Ulkona
Järjestin pienet kuvaukset - lähdin vähän ulos. Helpottaa, kun kelloja siirrettiin niin työpäivänkin jälkeen riittää vielä valoa. Hullun kylmä viima oli, mutta silti aurinkoa. Kokkolassa tulee lähes joka päivä, ainakin rannalla. Kävin Halkokarin rannalla pienen sälekorisetin kanssa. Suurin osa kuvista on käyttökelvotonta materiaalia ja jokunen läpäisi mun omasilmä karsinnan.
Eilinen meni korien kimpussa ja varmaan osittain tämäkin päivä, mutta ainakin torille ja yksille synttäreille ollaan menossa!
Eilinen meni korien kimpussa ja varmaan osittain tämäkin päivä, mutta ainakin torille ja yksille synttäreille ollaan menossa!
T-post
Tulin vain kertomaan vielä tästä loistavasta asiasta, t-paita lehdestä.
Olen seuraillut jo varmaan vuoden verran tämän ruotsalaisen yrityksen toimintaa ja voi kuinka hienoa, T-post leviää ympäri maailman.
Perusajatus on, että kuukausimaksulla voi tilata tämän "lehden" itselleen 33e kuukausihintaan (sis. toimituskulut).
Joka kuukausi postiin kilahtaa uusi sanoma! Peukutan.
https://www.tpostmag.com/
https://www.facebook.com/tpost.se

Aurinkoa
On lämmintä, aurinko paistaa ja koko olohuone on raidoissa. (Meidän sälekaihdinten narut on kaikki tuolla ikkunan välissä poikki, joten niitä ei saa nostettua enää ylös. Pitäisi vissiin laittaa koreiksi nekin.)
Joo, valkoinen paperi on loppu, käytän vaaleanpunaista.
Olen menossa pian tapaamaan naista, joka valmistaa myös koreja, eri materiaalista vain.
Puhuttiin puhelimessa joka toinen sana suomea ja toinen ruotsia. Yritin, mutta välillä molempia nauratti. Tapaaminen voi olla parempi, kun voi huitoa käsillä loput. Taidan ottaa paperia ja kynänkin mukaan.
/Anna
Iister
Pääsiäinen oli laiska. Oltiin ja nautittiin vain, en tehnyt edes omia työhommia.
Syötiin makkaraa ja karkkia, kuten pääsiäisenä pitääkin. Askarreltiin jopa niitä höyhenoksia.
Onneksi saa käydä töissä, liialliset lomapäivät ei tunnu miltään, jos ei niitä tarvitsisi odottaa.
Kiitos Annika noista ekoista kuvista :)
AND Shop
Pääsiäisen kunniaksi puuhastelin/viimeistelin pienen blogikaupan.
http://andesignshop.blogspot.fi/
Sivustolta löytyy tarkemmat tuotetiedot ja hinnat.
Tarkoituksena on tarjota mahdollisuus tuotteiden hankkimiseen, jos omalta paikkakunnalta ei löydy vielä jälleenmyyjää.
Hauskaa pääsiäismaanantaita!
Anna

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)