Updated nettisivusto.
Muuten hei, säletuotteita on pian saatavilla jälleenmyyjiltä! !!! !!!!
Huutomerkit siksi, koska olen eri tyytyväinen siihen, että asiat on sillä tavoin, että se on mahdollista!
http://www.annanygard.com/
Käytössä
Käytössä on meilläkin jossain määrin sälekoreja. Jossain määrin siksi, että täytyyhän ne olla testikäytössä ja jossain määrin vain siksi, että pyöritän niitä lähes päivittäin.Toimivia ovat. Näiden kahden lisäksi shampoot ja muut suihkujutut on astetta isommissa koreissa kylpyhuoneessa. Toimii sielläkin.
Kävin pihalla, otin koreja mukaan, pari kuvaa sain. Missä muuten aurinko on?
Mukavaa sunnuntaita!
/Anna
Rottinki Pop!
The greatest kirpputori löytö! Rottinkituoli. Tänään.
Joululahja viimeisessä kuvassa oikealla. Olen päättänyt, että suon itselleni kerran vuodessa jonkinasteisen designtuotteen kotiuttamisen.
Viimeinen sälevalaisin
Pitkän aikaa viimeinen sälevalaisin on pyörinyt huoneesta toiseen ilman paikkaa. Päätin laittaa sen keittiöön ainakin hetkeksi.
Omien juttujen/tuotteiden näkeminen päivittäin on sellainen ristiriitainen juttu. Tiedättekö, kun tekee jotain, täytyisi päästä siitä ajatuksesta irti, että on valmistanut sen itse tai sitten vain heittäytyä jenkkihenkiseksi ja esittää tekemänsä ylpeästi. Jotkut saattavat kutsua tuota tapahtumaa esim. itsekehuksi. Tämän asian kanssa "taistelu" on jatkunut jokaisen tuotteen kohdalla. Loppuukohan se koskaan(, koska olen suomalainen)?
Siivous-remontti
Oho, siivouksesta muotoutui remontti. Remontti ei ole siivoamista. Irrotin tapetit työhuoneesta, maalasin, kunnes maali loppui. Huomenna koorautaan.
Söndag
Jeh, matkamessut on vielä tänään avoinna!
Tilaustyöt vie suurimman osan ajasta, jos ei tekemällä niin ainakin ne on mielessä. Ajattelin, että lähdetään Lennin kanssa uimaan. Aivot irti sälekaihtimista, parasta pakkaspuuhaa.
Eilen sain ensimmäisen tilaustyön valmiiksi. Juu, jälleenmyyntiin lähtee ensimmäinen erä. JEE!
Tekemistä riittää, valmistukseen on kehittymässä ratkaisu, tuotannollisesti hommat alkaa olla juurikin valmiita jälleenmyyntiin. Aikaa voisin ottaa vuorokauteen enemmän, edes vähän. Toisaalta maaliskuussa helpottaa, kun aloitan perjantaivapaat arkiduunista. Kunpa se riittäisi, kunpa se toimisi kaikella tapaa. Monta asiaa on vielä tekemättä.
Hienoa on se, että tuki tulee yllättäen. Aina kuin vähiten odottaa. Kiitos nyt Ilkka!
...
töktök, sanallisuus ei toimi tänään. eilinen oli raskas päivä, surupäivä.
lenni kipeänä myöskin, ilta vietettiin enpossa. tänään parempi.
yllä kuvissa parasta "terapiaa".
Kuvaukset 5/1/2013 Making of
Ajatus kuvauksista on lähtenyt jo aikaa sitten, kun mietin .VESKA -laukun eteenpäin taaperrusta.
Tuote on toimiva ja erilainen. Halusin siitä kuvat, jotka on otettu muualla kuin meidän olohuoneessa tai Lennin leikkihuoneessa. Täytyi lähteä siis Helsinkiin. Suomen pääkaupunkiin päädyttiin, koska kaksi erittäin lahjakasta nuorta tekijää asuvat siellä. Parhainta oli myös aito kiinnostus yhteiseen projektiin.
Kysyin noin pari kuukautta sitten kuvaaja Johannalta, josko hän haluaisi kuvata tuotteitani. Sain iloisen vastauksen - Johanna oli mukana. Seuraavaksi mietittiin, kuka tulisi malliksi. Mieleen tuli ensimmäisenä graafinen suunnittelija/malli Amanda, joka on tehnyt jokin aika sitten AND flyerkortit. Amanda lähti myös projektiin mukaan. Jengi oli koossa.
Perustettiin ryhmittymä facebookiin, koska asutaan kuitenkin eri puolilla, jotta voitiin suunnitella mahdollisimman paljon etukäteen. Johanna kävi katsomassa/kuvaamassa mahdollisia kuvauspaikkoja. Amanda kertoi omasta vaatevalikoimastaan, joka osoittautui juuri oikeanlaiseksi kuvauksia ajatellen.
Vasemmalla malli/Amanda Halonen, oikealla kuvaaja/Johanna Karttunen
Kaikki kuvat paikassa Made in Kallio! Joka on muuten aivan mahtava paikka, käykää kun käytte Kalliossa. Kiitos, että saatiin "käydä"!
Kuvauksiin sisältyi useita muitakin kuvauspaikkoja. Toinen kahvila oli Kahvila Sävy, jossa kuvattiin uusi malli .VESKA -laukusta. Se on vähän kuin slimfit! Siitä myöhemmin lisää.

AND Matkamessuilla
Pikapäivitys!
AND säletuotteet ovat mukana Matkamessuilla Helsingin Messukeskuksessa!
Lisätietoja viimeistään myöhemmin tai ennen kuin messut alkavat.
Mukana mm. alla olevat tuotteet.
Kla-Hki-Kla
Eiliset kuvaukset on vetänyt mut lepäilemään suurilta osin.
Lähdin la-aamuna klo 5.30 junalla Helsinkiin, kuvaukset aloitettiin pian perille päästyä. Tukikohtana oli kuvaajan koti, josta lähtöjä eri kuvauspaikkoihin taisi tulla ainakin viisi?!
Vaihdettiin asuja ja mietittiin seuraavat paikat.
Sain kunnian toimia fläshhityttönä ;)
Kuvausten jälkeen päästiin Soul Kitcheniin syömään, nam ja siitä takaisin käymään päivän kuvasaldo läpi.
Juna lähti takaisin klo 21.00. Perillä 3.50.
Kotona ollaan, mutta saattaa mennä jopa "huomiseen" ennen kuin ehdin tänne päivittää tämän enempää.
Mahtavinta oli super hyvä yhteistyö kahden ammattilaisen kanssa.
http://www.johannakarttunen.com/
http://neophyte-blog.blogspot.fi/
Jotenkin on kesäkin jo mielessä!

.VESKA -laukun muotikuvaukset 1/2013
Viikonloppua odottaen, suunnitellen ja fiilistellen.
.VESKA -laukun kuvaukset ovat ensi viikonloppuna Helsingissä. Olen saanut mukaan taitavan työryhmän, jonka kanssa jo alustavat kuvaussuunnittelut on toiminut jouhevasti. Koska välimatkat on pitkät, suunnittelu tapahtuu facebook-ryhmänä. Fiiliskuvia on jaettu monesta eri suunnasta - stailaus, kuvauspaikat, tyylit, kuvakulmat jne. Tarkoituksena on säästää aikaa ja Suomen talven hetkellistä aurinkoa hyvällä suunnittelulla etukäteen.
Loisto kuvaustiimi:
Kuvaaja Johanna Karttunen
Malli Amanda Halonen
Klikkaa tiimiläisten nettisivulle/blogiin ylläolevista linkeistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)