Kiire - Uutta intoa vai turtumista?

Kiirettä pitää, olen ehtinyt nukkumaan normaaliin verrattuna todella vähän. Teen duunia iltaisin kahdeksan jälkeen yömyöhään. Työskentelen maanantaista torstaihin eräässä asusteyrityksessä ja perjantait ovat oman yrityksen työpäiviä. Asiat kuitenkaan eivät etene pelkästään yhden päivän voimalla viikossa. Olen myös äiti, joten varailen työpäivän jälkeisen ajan pojalle, työt ehtii tehdä myöhemmin.

Kiire kun on, se tuo mukanaan nopeatempoista toimintaa, sähköpostien kirjoittamista, korien punomista ja villejä äkkinäisiä ideoita (liittyen pääasiassa markkinointiin). Kiire syö luovuutta ja sitä, että ehtisin tehdä uusia malleja sälekoreista tai kaivaa uudet värit esille. Hoidan tällä hetkellä lähes kaiken itse yrityksessäni mm. markkinoinnin ja myynnin. Valmistuksessa auttavat muutamat toimintakeskukset. Pääosin tuotanto on kuitenkin omissa käsissäni ja varaston määrä on lähes olematon. Ajan puutteen vuoksi uusien tuotteiden suunnittelu on jäänyt liian vähälle. Hienoa tässä on se, että jokainen "lanka" joka näkyy missä tahansa on omien käsieni kautta tuotettua.

Hyvinkään Asuntomessuilta on näkynyt paljon juttuja Dekotalosta eri medioissa, lehdissäkin. Huomasin aikaa sitten, että kansikuva Kauniit kodit -lehdessä oli kyseisestä kohteesta. Kanteen oli päässyt myös keskikokoinen säletarjotin. Lehteä ajattelin pitkään, en vain ehtinyt sitä ostamaan, kunnes eilen muistin kaupassa ko. lehden. Otin lehden käteen ja hymyilin vähän, siellä se oli. Jotakin on tehty oikein.


Vaikka purin tähän postaukseen kiireeni ja ehtimättömyyteni, olen NIIN onnellinen ja iloinen, että saan tehdä juuri näitä asioita.

Kotipaloja

Muutama pala kotia.

Täällä on paahdettu koko ilta, no melkein koko ilta. Heitin aika isoja verkkoja, saa nähdä kuinka käy.
Tää tempo saattaa johtua myös ikävästä pikkumieheen, joka on yökylässä. 

Pari päivää on vielä Sälekorien arvonta päällänsä.
Kommentoi arvontapostausta niin olet mukana arvonnassa. ->
http://pophamsterjee.blogspot.fi/2013/07/arvonta-voita-design-sisustuskorit.html

Kuinka nainen rakentaa vajan? Osa1



Vajan rakennuksen perusteet ovat vahvasti siinä, että jos päättää niin siitä kyllä tulee vaja tai sinnepäin. Tätä ennen olen rakentanut lapselle leikkimökin. Laitan siitäkin kuvia myöhemmin.

Ohjeet vajan rakentamiseen:

- Soita isällesi. Kerro, että olet rakentamassa vajaa ja kysy, mitä tarvitset tietää.
- Piirrä ajatuksesi, jotta voit sitten rakennusvaiheessa tehdä kaiken eri päin.
- Osta jiirisirkkeli, sellainen jossa on pyöreä terä. Jos ensimmäisessä työkaluliikkeessä et saa palvelua, vaihda seuraavaan. Laita sirkkelin töpseli seinään, ne on aika näppäriä toimimaan.
- Kun asioit rautakaupassa, käytä ammattisanoja, kuten kakkosnelonen, proppu, tiilinporausporanterä ja vasaralla. 
- Ilman pakettiautoa ja peräkärryä rakennat kuvien vajan noin neljällä hakukerralla puutavaraa 2002 vuoden corollalla, jossa on porrastettu peräsin. Monella hakukerralla, myös säästät tavallaan rahaa, koska tarvikkeita ei tule ostettua ainakaan liikaa.
- Valitse rautakaupasta naulat, oikean pituiset. Myyjä kyllä vaihtaa ne sitten ruostumattomiin, kun kerrot mitä naulaat. Kannattaa käyttää tässä tilanteessa vaikka sanaa "tuuma". Jos jotain tarvitsee nostaa, yleensä silloin saat palvelua, jopa useammalta myyjältä.
 - Aloita pohjista, irroita multaa ja laita jonkinlainen suodatinkangas, vanha jätesäkki tms. pohjille. Hae esim. hiekkalaatikosta hiekkaa, jotta saat harkot paikalleen.
- Käytä vatupassia. Pääasia, että sitä käyttää, ne kuplat ei kuitenkaan pidä paikkansa. Jos se tuntuu liian lyhyeltä, laita alle kakkosnelonen tai muu puu.
- Soita isällesi uudelleen ja kysy, mitä tarvitset tietää.
- Käytä kakkosnelosia pystypuina ja muinakin puina, jotta saat kehikon valmiiksi. Se ei näytä vielä vajalta, mutta ainakin lapsesi jo ihmettelee mikä köhystys on. Muista, että piirustukset olivat vain piirustuksia ja käytäntö on erikseen. Muista kuitenkin, mitä isäsi neuvoi tekemään.
- Kun huomaat virheen, korjaa se. Jos virhettä ei voi korjata, käytä paljon nauloja ja lisää puuta.


Ja jatkuu seuraavassa osassa.
Tämän hetken kuvaton tilanne on se, että lattia on lähes valmis, katto peitetty pressulla.


Summer jeah

Vihdoin se tehtiin, irrotettiin ikkunoista sälekaihtimet. Maalasin myös sisäkehykset sillä tavalla kun vain vanhoista ikkunoista voi. Tykkään noista ikkunoista, vaikka tuollaisenaan - vanhana ne käy hieman kalliiksi talvisin. Vielä olis paljon maalattavaakin.

Oltiin kesälomalla, ensimmäisellä viikolla rakensin ja toisella viikolla ei tehty yhtään mitään.
Tämä maanantai, töihin paluun ohessa on laittanut kodissakin tuulemaan. Puunasin aika monta asiaa enemmän tänään kuin koko loman aikana. Loma oli tarpeen, mutta on se vain hienoa, että on arki olemassa.



Puutuolit


Oijoi, mikä löytö! Kuusi kappaletta 70e, sopivat. Hioten ja maalaten jossain vaiheessa. Enää pöytä.
Kirjoittelen pian muutaman päivän projektista nimeltä VAJA!

Uusia yhteistyökuvioita

Ihan parasta on tuntea lahjakkaita ihmisiä. Niitä on kertynyt matkan varrelle niin niin niin monta.
On taiteilijoita, muotoilijoita, kuvaajia, runoilijoita ja muusikoita muun muassa.

Uusin yhteistyökuvio on alkanut jo aikaa sitten kun olin yhteyksissä vanhan opiskelukaverin kanssa.
Opiskeltiin samaan aikaan Virroilla. Kaupungissa (onhan se kaupunki?), jossa oli yksi amk ja Karhu. Sieltä on moni lähtenyt jatkamaan matkaa eteenpäin, oma tieni toi Kokkolaan Kuopion kautta.

Yhteistyökumppani, Perttu Tuomaalan tie on vienyt Tampereelle. Talentissa 2011 suosikiksi noussut Perttu on mm. keikkaillut ympäri maata. Kerta kaikkisen taitava DJ, säveltäjä - musiikin moniosaaja, Talentti!

Tämänhetkinen yhteistyö liittyy selkeästi Pertun osaamiseen ja AND -tuotteisiin.
Julkaisen, kun on valmista. Sillä välin suosittelen tutustumaan Pertun tuotantoon!

 https://www.facebook.com/talentdjpreal



ARVONTA! Voita design sisustuskorit!

Nyt olisi arvonnan aika!
Huima raja, 380 tykkääjää on ylitetty Anna Nygård Designin facebook -sivuilla!
Aika mahtavaa!!!

Jos et jo ollut AND -fb-sivuston tykkääjä, klikkaile mukaan seuraamaan tästä!