Aika oli miettiä tänään jälleen tätä tekemisen tahtoa.
On monta aikaa, jolloin en ehdi miettiä kierrättämisen, suunnittelun enkä tekemisen asioita. Tänään olin luennolla tai seminaarissa (joka muuten oli ensimmäinen koulun jälkeinen - vapaaehtoinen), jossa aiheena oli luova yrittäminen. Nämä asiat palautu taas aivojen kärkipäähän.
Miksi tehdä tällaisia asioita. - Saan itseni irti arjesta ja kun kuitenkin pyöritän päivittän mitä ihmeellisimpiä asioita päässä, on joskus hyvä nähdä toimiiko ne. Usein ei, mutta se into, kun se pääsee valloilleen, saa hyvälle mielelle.
Onko tässä mitään järkeä. - Opin niin valtavan paljon. Itsestäni, materiaaleista, markkinoinnista, suunnittelun ja toteutuksen kulkemisesta yhdessä, virheistä, intouden loppumisesta, intouden alkamisesta ja kaikesta siltä väliltä. Helpoin osuus ei ole se, että jatkuvasti mietin miten asiat voisi tehdä toisin. Se on kuitenkin haaste, niinkuin tänään sitä seminaarissa kutsuttiin.
Johtaako tämä mihinkään. - Sitä kun ei koskaan tiedä, mutta sen tiedän että käsillä tekeminen ja suunnitteleminen ja kaikki sosiaalinen yhteistyö eri ihmisten kanssa on niin antoisaa, ettei siitä hevillä luovu. Se mihin pyrkii ei ole tärkeää, vaan se mitä siinä matkalla tapahtuu. Onpa vanhana sitten mitä muistella.
Ajatteluilta, oli paikallaan. Kiitos Antti Huntus ja Dome Karukoski!
2 kommenttia:
Juuri näin! Hienosti kirjotettu =) Ajatukset, ideat ja unelmat on ruumiin ja psyykkeen ravintoa ja sitä tarttemma kaikki =)
Huomannu mm ite, että kun tekee työtä missä et sinänsä tee yhtään mitään, saatika saisit toteuttaa omia visioitaan mitenkään, niin se nakertaa ihmistä tottatosiaan rotan lailla =/
Mukavaa viikonloppua =O*
Hyvä Maija olet oikeassa!
Itse tykkään värkätä kaikennäköisiä kivoja juttuja kaikesta vanhasta, mutta kun on tämä työ joka hidastaa tekemistä mutta pitäähän sitä leipä saada jostain.
Iltaisin itselläni on aikaa värkätä vaikka on kaksi pientä, onneksi on ihana mies joka siivoo ja hoitaa lapset niin saan vähän toteuttaa itseäni. =)
Sinulla on hyvät pohjat tässä ja hirveesti jo toteutuneita ja toimivia ajatuksia. Koita saada loputkin ajatukset toteutukseen niin ehkä kuulemme sinusta vielä muualtakin kuin blogista. =)
Lähetä kommentti